Oikeustieteen eri aloja opiskeltaessa ilmenee usein vaikeuksia, jotka liittyvät subjektiivisen oikeuden olemuksen väärinkäsitykseen. Tämä luokka on yksi oikeustieteiden tärkeimmistä. Subjektiiviset oikeudet liittyvät tiettyyn yksittäiseen oikeussuhteeseen kuuluvien henkilöiden etujen tyydyttämiseen. Niitä ei pidä sekoittaa objektiiviseen lakiin, joka on monimutkainen sosiaalisen käyttäytymisen normien ja sääntöjen järjestelmä.
Subjektiivista oikeutta oikeuskäytännössä kutsutaan toimenpiteeksi mahdolliselle käyttäytymiselle, joka on osoitettu valtuutetulle henkilölle ja joka varmistetaan antamalla tehtäviä muille oikeussuhteen osallistujille. Puhumme täällä sallitun käyttäytymisen asteesta, joka toteutetaan ja saavutetaan objektiivisen lain perusteella.
Sosiaalisten suhteiden kehityksen aikana subjektiiviset oikeudet ja velvollisuudet esiintyvät erikseen kahden erillisen sosiaalisen vuorovaikutuksen osanottajan välillä. Ajan myötä sama suhde esiintyy muiden yhteiskunnan jäsenten välillä, mikä luo tarpeen oikeudelliselle sääntelylle. Tästä lähtien oikeusvaltion muodollinen määrittely alkaa. Muodostettu normi osoittaa, millä käyttäytymismäärällä oikeussuhteiden subjektit ovat saaneet, kenellä heistä on subjektiiviset oikeudet ja velvollisuudet.
Subjektiiviset oikeudet toteutuvat suorittamalla tiettyjä oikeussuhteiden osallistujien toimia etujen saamiseksi, joihin liittyen on syntynyt oikeussuhde. Yhden henkilön subjektiivinen oikeus vastaa muiden oikeudellisia velvoitteita. Subjektiivinen oikeus päättyy, jos siitä kieltäydytään tai kun oikeus siirretään muille henkilöille.
Tämän tyyppinen laki sai tällaisen nimen, koska subjektiivinen laki liittyy suoraan yksittäisen henkilön tarpeiden tyydyttämiseen. Tämän oikeuden käyttäminen riippuu lisäksi henkilön subjektiivisesta tahdosta, hänen halustaan suorittaa tämä tai toinen toimenpide tai kieltäytyä siitä. Jos toimet ovat laillisia, henkilöä ei voida rajoittaa sallitun käyttäytymisen puitteissa, hänellä on oikeus nauttia tälle henkilölle tarjotuista eduista. Jos hyvälle ei ole tarvetta, subjektiivisella oikeudella ei ole merkitystä eikä sitä toteuteta.
Esimerkkinä voimme mainita tilanteen, jossa henkilö, joka on pettynyt poliittisen johtajan toimintaan, reagoi niihin poliittisella passiivisuudella ja kieltäytymällä osallistumasta vaaleihin. Toisin sanoen puhumme täällä kieltäytymisestä käyttää äänioikeutta. Subjektiivisella lailla ei tässä tapauksessa ole merkitystä oikeussuhteiden kantajalle.
